lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuoden 2016 viimeisenä päivänä.

31.12.2016
Istun tässä lempipaikassa, keittiöni pöydän äärellä. Radio soittaa rentoa musaa jota tykkään näin rauhallisina aamuina kuunnella. Musiikki tuo minussa esiin paljon tunteita, on aina tuonut.
Kynttilät palaa ja ulkona on harmaata. Pehmeä villatakki lämmittää päällä. Takana on kunnon yöunet ja minulla on rauhallinen, levollinen olo. Vatsassa ravitseva aamupala, pöydällä hyvä kirja.
Mietin tätä vuotta ja että mitä voisin teille siitä kertoa.
En halua palata ikäviin juttuihin, niitäkin löytyy tästä vuodesta. Mutta miksi palata sellaiseen josta ei ehkä tule hyvä mieli. Ei mitään järisyttävää mutta kaikillahan elämään mahtuu ylä ja alamäkiä.
Sitä se elämä vain on. Tai onneksi siis on. Jos niitä ei olisi niin millaista olisi elää elämää ilman niitä ylä ja alamäkiä? Tylsää, tasaitako?
Mutta olen saanut kokea paljon mahtavia asioita, kasvanut ihmisenä, oppinut paljon uutta ja ollut ihan pirun onnellinen! Olen sitä juurikin nyt. Todella onnellinen.

Toivon uudelta vuodelta terveyttä, uusia oivalluksia, lisää tietoa tähän päänupiin, tasapainoa.
Ja paljon Iloa.
Pienistä hetkistä nauttimista, pysähtymistä hyvän äärelle, hyviä keskusteluja ja rakkautta.
Että saan tehdä asoita jotka tekee minut onnelliseksi koska silloin läheiseni hyötyvät myös siitä.

Olen ylpeä siitä että uskallan jo osaan sanoa minulle tärkeille ihmisille että rakastan. Se on joskus vaikeaa mutta tärkeä taito oppia. Minulla on niin paljon mahtavia ihmisiä elämässäni. Miksi en kertoisi sitä heille!
Kiitollisena vuodesta 2016 ja uteliaana vuoteen 2017!













sunnuntai 13. marraskuuta 2016

ISÄINPÄIVÄNÄ..

Isäinpäivä. Ajattelin juuri soittaa isälle ja onnitella. Puhelin oli varattu, sisko varmaan soittaa.
Olin unohtanut lähettää kortin kun olin kipeenä ja keskiviikkona en vain jaksanut raahustaa lumipyryssä postilaatikolle.
Katselin kotiani. Meidän uusi olkkarin pöytä jonka M ja iskä teki yhdessä kesällä Kajaanissa. Mallin olin nähnyt Vepsäläisellä mutta tajusin heti että itsekin tollasen voi tehdä, meidän autotallissa.
Pahka-kuppi parvekkeella, tuossa lamppu jonka iskä tehnyt-minulle. Pari vuotta sitten näin yhdessä fredan sisustusliikkeen ikkunassa saman tapaisen lampun. Hinta oli ehkä 500€. Ei mulla sellasia rahoja ole.
Kesällä keräsin ajopuita mökin rannasta, vein autotalliin ja sanoin että näistä tulee mulle lamppu, näin laitat nämä jotenkin kiinni ja sit siihen varjostin. Meni puoli vuotta ja joululomalla taisin lampun saada. Nyt se on tuossa,meidän olohuoneessa, juuri sellaisen kuin visioin.
Isäni on tosi taitava. Sen yks lempipaikkoja on autotalli jossa se saa puuhastella sen omat jutut. Se taitaa olla myös sen pakopaikka kun äiti välillä jäkättää liikaa ;)
Se tekee metallitöitä,puukkoja, puun pahkoista taidetta ja meillä on jopa kotona Kajaanissa sellanen pahka-baarikaappi. Se on tosi iso, painava ja isän ylpeyden aihe"oli painava ja "monta (sataa) tuntia kaiversin sitä tuolta sisältä" se on kertonut. Hieno se on ehkä saan sen joskus omaan "takkahuoneeseni", sitten kun se takkahuone on. Joskus. Se on mun unelmissa.

Mun iskä on alansa paras putkimies joka vieläkin auttaa muita vaikka iltamyöhään, kun öljypoltin on sammunut ja talo alkaa viilentyä "Joo, no mä tulen kattomaan mikä siinä oikeen on.." olen kuullut monen monta kertaa sanovan. Palkaksi jos vaikka kahvit ja pullat.
Ei osaa sanoa ei, se on varmaan "huonoja puolia" isässäni. Äitiltä voi kysyä ne loput.
Iso sydän ja pyyteetön auttamisen halu. Rautanen kunto. Hiihtäen menee heittämällä 30km ja suo-kävelyä 3h(+25 helteessä) Kainuun korpimetsässä. Mä jään heittämällä kakkoseksi vaikka olen melkein 40vuotta nuorempi.
En ole varmaan ikinä sanonut isälle, mä rakastan sitä. Se on tätä kainuulaista juroutta kai. Mutta mä tiedän että se tietää.

<3 Outi





torstai 10. marraskuuta 2016

DROPIT KEHISSÄ!

Terveisiä sairastuvasta.. Tai onneksi alkaa olla jo voiton puolella siksi jaksankin jo näpytellä konetta.
Olen sairastanut kunnon räkätautia maanantaista saakka. Sunnuntai iltana alkoi tuntua olo huonolta mutta reippaana tyttönä lähdin töihin maanantaina aamuvuoroon. No lämmön noustessa tulinkin sitten iltapäivästä kotiin lepäämään. Onneksi kuumetta ei ole maanantain jälkeen ollut vaan ihan kammottava flunssa ja orastava silmätulehdus jonka sai onneksi silmä-tipoilla ja lämpimällä vedellä katoamaan.. Päivässä on aivasteltu varmaan 100 kertaa ja nessuja kulunut monta pakettia. Tänään on onneksi olo jo niin hyvä että huomenna päätin mennä töihin, vaikka vielä niiskuttaa.
On hyvä antaa itselle aikaa parantaa rauhassa.  En ole ikinä ollut se tyyppi joka raahautuu töihin pää kainalossa ja tartuttaa muut samalla. Siitä ei hyödy kukaan, et sinä taikka työtoverit. Silloin kun on sairas niin sairastetaan ja vältytään myös jälkitaudeilta.
Ennen olin paljon enemmän kipeämpi. Joulukuussa 3 kk "flunssa/tukkoisuuskierteen" jälkeen kävin homeopaatilla joka auttoi paljon. Hän epäili että töissä ei ole kaikki kunnossa eli siis kostetutta, hometta tms..Silloin väitin toista mutta tammikuussa saimme mittaustulokset joka kertoi pahasta rakennusvirheestä-eli kosteusvauriosta, joka varmasti vaikutti siihen viime syksyn flunssa vain jatkui elämistään minussa. Kun 5 pvä viikossa hengitti sitä ilmaa ei varmastikaan ole kunnossa.
No onnekseni en ole enää samassa paikassa.Vaikkakin viat on jo korjattu. Ja kroppanikin toivottavasti jo puhdistunut kaikesta siitä myrkky kuormituksesta.

Tää homeopaatilla käynti oli aika käänteentekevä juttu. Sillä on ollut aika paljon muutosta minuun mitä ajattelen hyvinvoinnista ja mitä teen jos sairastun. Otanko apteekin buranaa tai finrexiniä jolla varmaan saa oloa paremmaksi-hetkelliseksi mutta nämä tabut eivät millään hoida kehon toipumisprosessia tai lisää kehon puollustuskykyä. Olen aina myös ollut sitä mieltä(peruja äidiltäni) että kovassa kuumeessa pitää antaa kehon itse puolustautua ja taistella. Kuume on merkki siitä että kehoni taistelee pöpöä vastaan. Tietenkin jos mennään 40 asteeseen on asia eri- mutta en ikinä itse ota särkylääkkeitä ellei ole pakko.
Olen perinyt isältäni kuivat korvakäytävät. Joten ne myös tulehtuvat helposti. Tähän on auttanut Frantsilan karvakorva tipat. Kun kutinaa ja kipua tuntuu laitan pari tippaa karvakorvaa pumpuliin ja yöksi korvaan vaikuttamaan. Testattu ja toimii ! M:llä oli korva kipeä Kroatiassa kun sukelsimme paljon  ja vettä jäi korviin. Hän skeptisenä kokeile näitä mun tipoja ja yön jälkeen kipu oli poissa. Suosittelen tätä vaikka pienille korvatulehdus potilaille.
Homeopatia ja luonnonmukainen hoito kiinnostaa muutenkin. Sekä ikivanha luonnon oma apteekki. Sitähän käytivät esi-isäni ennen ja homeopatiaa on käytetty jo kuan ennen antibiotteja. Euroopassa tämä hoitomuoto kulkee käsi-kädessä lääketieteen kanssa. Odotan milloin tämä alkaa nostaa päätään Suomessa. Tässä linkki jos kiinnostaa lukea enempi homeopatiasta. Olen itse ainakin kyllästynyt lääkeyhtiöiden pompottelemiin lääkäreihin. Siellä puhuu raha-ei enää ihmisen hyvinvointi. En kuitenkaan yleistä koko ammattikuntaa mutta olen myös itse kokenut tämän nurjan puolen monen monta kertaa..

Maanantaina raahustin vielä kotiin ruohonjuuren kautta. Oikeesti olin menossa ostamaan kurkuma teetä mutta mukaan tarttui myös pari muuta juttua. Kurkuma on muuten aika upeaa tavaraa tästä voit lukea sen vaikutuksista.  Olenkin juonut jo pari paketillista tätä ihanaa teetä syksyn aikana.
Näitä olenkin nyt nappaillut sitten tässä muun ravitsevan ruuan kanssa. Legendaariset Echina force tipat, puhuin juuri serkkuni kanssa ja se on saanut torjuttua monet flunssan iskemiset näillä. Heti kun olo on alkanut tuntua kurjalta niin nämä kehiin. Menee siis minullakin taas käyttöön(en ymmärrä miksi oon unohtnut nämä!)
Sitten tämä Suomen Lapista tuleva tuote Arctic warrios. Halusin testata nämä koska olen lukenut paljon hyvää tästä uudesta Suomalaisesta brändistä. Ostin itselleni seuraavat tuotteet:
Puollustaja pullo: Vaikuttavat aineet väinönputki ja nokkonen, vahvistaa vastustuskykyä ja taistelee pöpöjä vastaan. Mukaan tarttui myös Taistelija kerta-anos shotti jossa ruusujuurta ja nokkosta sekä energiashotti jossa hunajaa,ruusujuurta ja nokkosta flunssan jälkeiseen paranemiseen.


Ravinnolla on myös merkitystä. Sokeria ei kannata kipeänä syödä. Eikä liian raskasta ja rasvaista ruokaa. Tein eilen itselleni aurinko-smoothien ihan sen takia että ulkona pyrytti lunta ;) juomaan laitoin: mangoa, sitruunan mehun, limen mehun ja appelsiinin mehun, inkivääriä, lehtikaalia ja Puhdistamon energia smoothie sekoitusta noin 1,5 rkl.
Tiistai iltana M teki minulle aivan ihanaa linssipataa/soppaa tällä reseptillä Ystäväni Cata on tätä joskus mulle tehnyt ja nyt löysin reseptin netistä. Aivan ihana ruoka juuri silloin kun tekee mieli jotain lämmintä ja ravitsevaa. Meillä oli kotona vain yksi pieni bataatti joten mukaan meni myös porkkanaa. Kurkumaa ei kaapista löytynyt joten se jäi pois. Ja tomaatti korvaantui Mutin tomaattimurskalla sekä kookosmaito 2prk kookoskermalla.
Olen ostanut Reko ruokapiiristä paljon lampaan ja karitsan lihaa joten lampaan jauhelihaa (500g) meni ekaksi isoon pannuun ruskistumaan sitten loput aineet ohjeen mukaan. Menee meillä todellakin jatkoon ja seuraavaksi voisi kokeilla ilman lihaa. Tätä pataa onkin riittänyt sitten 3 päiväksi ja tänään syönkin loput.
Eilen M teki kasvismunakasta josta jäikin mulle aamupalaksi palanen. Päiväni aloitin siis normiin tapaan 5am kahvilla ja ruisleivällä jossa eilinen herkkumunakas pala. Niin hyvää!





Lokakuu menikin ruuan puolesta aika kasvispainotteisesti. Tähän ei vaikuttanut mitenkään lihaton lokakuun hypetys vaan Kroatian matkan jälkeen oli vain sellainen olo ettei lihaa tee mieli.Jauhelihan olen pitkään ostanut jo luomuna jos sitä kotona käytetään.Tehotuotettu liha ei oikeen enää maistu.
M on myös ilokseni innostunut syömään samaa ruokaa. Härkistä olemme ostaneet jo monta pakettia ja todenneet että maistuu kuin jauhelihaa söisi. Emme ole ostaneet kanaa montaakaan kertaa. Itselle tulee aika ällö olo kun mietin miten se on kasvanut ja mitä kaikkea (veden) lisäksi lihasta löytyy..(antibiotit?).. Kalaa pitäisi syödä enemmän, "kalastajan tyttönä" sitä tuleekin ostettua liian harvoin kaupasta.
Olarissa toimii myös REKO- ruokapiiri. Sieltä olenkin tilannut Karitsan&lampaan lihaa. Hinnat pyörii samassa kuin kaupassa ja jauheliha onkin edullisempaa täällä kuin kaupassa. Reko onkin aivan huippu juttu! Tulen ehdottomasti käyttämään jatkossakin ja olen iloinen että kauppa käy vilkkaana tuottajilla. Ennen hain luomu kananmunat mayors gymilta, ruoholahdesta. Nyt saan ne 1,5€ kalliimmalla kotini vierestä joten bensaakin säästyy. Viimeksi iloinen yllätys oli vihanneskassi jossa oli 1kg perunaa,1kg punajuurta, 1kg porkkanaa ja 1 kg sipulia hintaan 5€. Ostan siis mieluusti täältä kuin marketista. Ostin myös viimeksi hetken mielijohteesta (kotona ei ollut leipää )1kg maalaisleivän joka maksoi 10€. Olin vähän yllättynyt hinnasta koska en tajunnut kysyä sitä etukäteen. No syötiinkin sitten kyseistä 1kg leipää to-su eli 4 pvä. Tuote oli luomua ja lähiruokaa Porvoosta. Totesin Mlle että kyllä tää fazerin voittaa.
Lihan vähentyessä olen huomannut olossani muutoksia. Jostain syystä nälän tunne ei ole niin voimakas (verensokeri pysyy tasaisena pitkään)ja turvotus on vähentynyt. Siis tarkoitan tällä että nestettä ei kerry kehoon samalla tavalla päivän aikana kuin ennen. Myös "the time of the monthin" aikaan en kärsinyt kolotuksista, kivuista tai mahan turpoamisesta samalla tavalla. Joten luulen että tämä ruokavalio saa jatkoa.  Muuten oletko nähnyt dokkarin: Before the flood? Käy ihmeessä katsomassa tämä Leonardo di Caprion dokkari. Se avasi taas silmiä jälleen isommaksi tälle ilmastonmuutokselle. Mietinkin onko tämä marraskuun alun lumipyry jo alkua tälle Euroopan uudelle "kylmenemiselle"..Toivotaan ettei!
No tää pohjosen tyttö tykkää lumesta. Mä en valita. Kauniin syksyn jälkeen on kiva kaivaa sukset esiin ja lähteä vaikka hiihtoladulle, niin siis vasta sitten kun flunssa on täysin selätetty!

Mukavaa viikonloppua sinulle, pysy terveenä!
<3 Outi







maanantai 17. lokakuuta 2016

OIH, KROATIA..


Syksy ja Suomi. Kiitos onnistuneesta syysreissusta Kroatia-tullaan toistekkin!
Oltiin M:n kanssa lomalla Kroatiassa, 10km päässä meistä, toisessa kylässä myös avo-anoppi miehineen. Joten tarpeeksi oli hajurakoa vaikkakin matkalla oltiinkin paljon yhdessä ;)

Jo vuosi sitten päätettiin että syksyllä 2016 lähdetään jonnekin reissuun, breikki jonnekin lämpimään oli ihan must. Itselläni oli toiveena loma jenkeissä. Matka M:n kummisedän luokse,mutta pitkä lentomatka vaihtuikin lyhyempään Euroopan reissuun.
Kroatia on ollut jo vuosia mielessä reissu kohteena joten päätettiin sitten suunnata sinne.
Reppureissu vaihtui kesällä lomapakettiin kun mietin syksyn työ kuvioita ja tiesin töiden aloituksen olevan "rankka-paluu-kesälomalta-todellisuuteen". Halusin jotain helppoa ettei tarvitse säätää ja vääntää tai miettiä liikoja varsinkin kun maa oli itselle tuntematon. Joten varasimme turisti-pakettimatkan bussikyyteineen ja aamiaisineen..joka osottautui juuri oikeaksi meille, tällä kertaa.




Meidän kylä oli Podgora, Makarskan rannikolla noin 80km Spitistä etelään siis.
Makarskan rannikko on täynnä pieniä kyliä ja on tosi upea paikka. Täällä sijaitsee Välimeren korkein vuoristo, mahtava Biokovo(1762m) ja alla loistaa kirkkaan sinisenturkoosi Adrian meri.
 Meillä oli juuri rempattu hotelli Medora Auri joka vähän aluksi kylmäsi modernilla ilmeellä kun olen itse enempi pienien ja idyllisten putik-hotellejen ystävä.. Mutta onneksi huoneemme sijaitsi vanhemmassa pavillion-osassa missä oli rauhallinen ja kotoisampi tunnelma ja merinäköala oli 9+, turkoosin meren kimmeltäessä havupuiden takaa-juuri meille. Melkein täydellistä siis!
Päärakennuksen hotelli osa oli kyllä upean moderni, maittavaa aamupalaa ja mykistävä näköalaa ei haitannut ollenkaan lomaamme vain teki kaikessa: helppoa lomailua.
Suosittelen muuten hotelliamme lämpimästi esim lapsiperheille. Mutkaton ja helppo paikka vaativienkin pikku reissulaisten kanssa!
Meidän hotelli


Pool view


View from our balcony

Hotellin rantabaari oliivipuiden alla <3

Itse Podgoran kylä oli juuri passeli valinta,paikallisten mukaan alueen paras kyläkin,mitä uskominen paikallisiin taksikuskeihin ;) olin samaa mieltä. Kiva rantakatu jossa tarpeeksi ravintoloita ja kahviloita, kauppoja en kaivannutkaan(pari vaateputiikkia ja liuta turistikrääsää löytyi kyllä) koska lomani ideana oli rentoutua, liikkua ja syödä hyvin.
Kylästä pääsi myös kätevästi muihin pohjoisen kyliin ja kävelimme myös seuraavaan Tucepin kylään yksi iltapäivä helteen helpottaessa.  Itsellä kutkutti lähteä vaeltamaan vuorillekin, mutta toinen puoliskoni ei innostunut idealle vaikka lenkkikamat oli mukana. Tässä kohteessa on siis harrastusmahdollisuuksia vuorikiipeilystä-sukellukseen ja kaikkea sillä välillä!
Sää suosi ja saatiin löhötä rannalla tarpeeksi. Yksi sadepäivää kului Makarskassa ja viimeinen "kylmähkö" päivä extempore reissulla Splittiin johon ajelimme noin 1,5h hurjaa rantatietä pitkin joka kiemurteli jyrkillä rinteillä.
Tämä vesi on USKOMATTOMAN kirkasta!!

Tän merenneidon kiviltä suora pudotus noin 4m:n jossa uskomattomat näkymät pinnan alle, oliskin ollut GoPro mukana..

Podgora ja takana Biokovon vuoristo






Päätimme vuokrata myös auton mutta kova tuuli eli Kroatiksi Senjin bura sotki suunnitelmat Hvarin saarelle menosta joten matkasimme Peljesacin niemimaahan eli Makaskan rannikolta etelään. Matkalla pistäydyttiin Bosnia-Herzegovinan puolelle noin 10km matkan verran. Tämän maan ainut turkoosi Adrianmeren rantaviiva sijaitseen Kroatian rannikon kolossa -Oli muuten upea mesta ja bongasinkin sieltä rannasta mun unelmien Kroatia talon ;)

Unelmatalo vasemmalla <3

Itse Peljesacin niemimaa on tunnettu simpukkaviljelmistä ja hyvistä viineistä. Viinitiloja oli kaikkialla, niihin tutustumisen jätimme ensi kertaan(ajoimme pari kertaa potenttiaalisten ohi emmekä viitsineet tehdä kapeilla teillä U-käännöksiä ;).
Niemen Orebicin kaupunki/kylä oli täydellinen paikka seuraava matkaa ajatellen. Olisimme päässeet myös Korculan- saarelle helposti lautalla mutta aikataulu ei antanut myöten kun kotiin paluu piti suunnitella ennen pimeää. Lautta kuljetti meidät takaisin mantereen puolelle välillä Trpanj-Ploce.


Orebic Peljasacissa


Tässä lainaus netistä joka kertoo kaiken tästä upeasta paikasta :) Tämä lainattu Kroatia.fi-nettisivuilta. 
"Pelješac on Istrian jälkeen Kroatian toiseksi suurin niemimaa. Pelješac näkyy mannermaalle hyvin sen pitkän, 5,5 km pituisen muurin ansiosta. Muuri suojeli aikoinaan Dubrovnikin Tasavaltaa mahdollisilta valloittajilta. Pelješacilla syödään Istrian lailla hyvin ja herkkuja on monenlaisia. Esimerkiksi Mali Ston- nimisellä paikkakunnalla saa ostereita moneen tapaan aivan  tuoreena suoraan merestä. Pelješacilla kasvaa myös mustia tryffeleitä. 
  Pelješacin juomapuolta edustaa laadukas Mali Plavac -punaviini. Parhaat Mali Plavac lajikkeet tulevat Dingač- ja Postup- alueilta. Viinitarhoja on niemimaalla ainakin toista sataa ja viinitupia useita kymmeniä, varsinkin niemimaan keskiosassa. Pelješac on myös varjoliitäjien ja lainelautailijoiden mieluisaa aluetta. Suosituin näiden lajien harrastelijoiden paikkakunta on Viganj, jossa aivan kuten Bračin saarella sijaitsevassa Bolissa puhaltaa riittävästi miellyttävää maestral– tuulta, jonka avulla pääsevät aloittelijatkin hyvään vauhtiin.  "

Simpukka ja Osteri viljelmät

Kroatia lumosi minut täysin! Sain löhötä rannalla, uida, kokea upean meren lumon pinnan alla, lukea, syödä, juoda, herkutella, liikkua. Kokea upean Peljesacin niemimaan viinitiloineen ja simpukkafarmeineen. Sekä nähdä Splitin vanhankaupungin ja shoppaillakin jopa kylmän sään yllättäessä meidät.


pršut. Se on prosciutto -tyyppinen ilmakuivattu kinkku ja  Paški sir -juusto Pagin saarelta.

Taivaallista viiniä :)

Täydellinen lounas!




Kroatialaista perinne-kermakakkua Makarskassa.



Ihmiset ovat ystävällisiä, paikka on ainakin tähän vuodenaikaan rauhallinen, meri on uskomattoman kirkas ja sain kokea elämäni ensimmäisen snorklausen upeassa turkoosissa vedessä jossa näkyvyys oli 3-4m! Ainut miinus oli ehkä pari sateista ja koleaa päivää vaikkakin juuri tuolloin koimme Makarskan ja Splitin kaupungit. Ehkä viikkoa aikaisempi loma olisi ollut siksi parempi vaihtoehto.
Ruoka oli maukasta simppeliä välimeren ruokaa(upeat omat juusto ja kinkku), kala tuoretta, VIINI USKOMATTOMAN herkullista ja todella harmi ettei Alko myy kuin 2 viinimerkkiä.. (vinkvink kaikki viini immeiset!) Niin ja hintataso alempi kuin Suomessa, oluen sai 2,5€ kahvin 1,5-2,5€ ja esim seafood spagetti noin 6,5€..







Splittiin jäi vielä kokemisen kutina, 4h ei riittänyt mihinkään näkemiseen tässä upeassa historiallisessa kaupungissa mutta onneksi on seuraavaksi kerraksikin vielä jotain...
Olen jo miettinyt seuraavaa reissua joka koostuu ehdottomasti saarihyppelystä. Split-Brac-Hvar- Korcula- Peljesac-Dubrovnic tai jotain sinnepäin.
Ehkä reppuselässä tai tuulta purjeissa, ken ties?


Splitin vanhakaupunki



*****************************************************



SYDÄN JÄI TÄNNE<3



lauantai 20. elokuuta 2016

Kiitos kesä 2016, olit minulle hyvä!

Viime teksti alkoi, Kesä tule jo.. Nyt voisi sanoa: Kesä älä mene!
No toisaalta ei haittaa koska olen kaikkien vuodenaikojen ihminen. Odottelen jo syysmyrskyjä ja kynttilä iltoja kotosalla. Ja sitä että taas pääsee ruotuun, urheilemaan ja normi-ruoka rytmiin kaikkien kesäherkkujen jälkeen.
Kesäloma oli ihana! Ja oli myös kiva palata töihin 5 viikon jälkeen ja olen myös nauttinut olosta työni parissa. Lapsiakin oli jo ikävä ja on ollut ihana nähdä kuinka he ovat kasvaneet kesä aikana.

Lomalla tuli tehtyä kaikenlaista. Oli toimintaa sekä lepoa sopivassa suhteessa. Isoin urakka taisi olla saunan remontti maalla joka tuli agendaksi aika ex-tempore mutta on jo valmis. Onneksi ollaan kummatkin aika toiminnan ihmisiä sekä tykätään rempata, joten projektikin oli mieleinen.

Uusi sauna melkein valmiina, löylyihin jo päästiin!
Lomani alkoi Coldplayn keikalla Tukholmassa jossa oltiin M:n kanssa kaksin. Laivalla tulikin törmättyä ihaniin ystäviin samalla joita en ollutkaan hetkeen nähnyt. Keikka oli upea ja ilon kyyneleitä tuli vieritettyä ensimmäisten biisien ajan. En voinut uskoa todeksi että täällä mä nyt oon, lempibändiä kuuntemassa.


Matkaseurani Tukholmassa <3


Lounaalla 


 Lomaa jatkui sitten kotiseudulle Kajaaniin ja loppuloma vietettiin Sipoossa saaressa.
Ja tyttöjen reissulla Tallinassa.
Lomaa onkin vielä jäljellä joten syys-lokakuun vaihteessa vietetään löhöloma vielä Kroatiassa. Ollaan vuoden päivät säästetty reissu kassaa joten nyt päästää sitten matkaan.


Mökillä Kongasjärvellä




Nallikarin ranta, Oulu

Roadtrip länsi-Suomi ja Tuuri

Sipoo parhaimmillaan <3


Tallinnan retkellä, F-Hoone


Veneretkellä


Elokuu on alkanut hektisesti! Rakkautta on ollut ilmassa kun päästiin ihaniin häihin, sukulaisia on ollut kylässä, työt alkaneet ja muutosten tuulet työrintamalla puhaltaneet.
Kirjoitin keskiviikkona uuden työsopimuksen ja oppisopimus-paperiin nimen alle.
Syyskuun alussa aloitan työni Espoossa lähellä kotia ja tammikuussa aloitan sitten työn ohella oppisopimus-opiskelut. Joten parin vuoden sisällä pitäisi saada pätevyys ammattiini.
Nopeat on olleet käänteet mutta fiilis on ihan huippu! Odotan innolla uutta ja samalla sanon haikeana hyvästit vanhalle tiimilleni ja upeille työkaverille jotka on ollut elämässäni jo 3,5 ajan.
Mietinkin että olen aina ollut tällainen "muutosten ihminen" ja vaihtanut alaa tai työtä 3-4v välein ;)

Tänään on sitten saaressa kesäjuhlat, Kiitos kesä 2016 olit ihana. Ja tervetuloa syksy, ole yhtä ihana!

Aurinkoista viikonloppua sinulle, Nautitaan!

-Outi