tiistai 3. tammikuuta 2017

OI IHANA TAMMIKUU!

Maanantai toinen päivä tammikuuta, 2017.
 Olin ottanut lomapäivän ja heräilin hiljalleen aamuun kotosalla. M oli lähtenyt jo töihin.
Aamu alkoi kävelylenkillä metsään. Oli ihan turvonnut olo uudenvuoden päivän pizzan ja pastan jälkeen vaikka käytiinkin illalla vielä kävelyllä. Nestettä oli kertynyt kehoon. Uusi vuosi meni aika leppoisasti kavereiden mökillä mutta siltikin huomaan että pienikin määrä yökukkumista ja alkoholia laittaa kropan "jumiin". Varsinkin kun pohjalla on ihanat jouluähkyt ja antibiottikuuri.
Joten rento aamureippailu oli parasta kropan ja mielen puhdistajaa. Rakastan metsässä kävelyä, saa puhdasta happea kehkot täyteen ja kuunnella luonnon ääniä.
Kotiin tullessa oli niin hyvä olo että mietinkin voisinko olla "omalla lomalla" vielä 3 muuta päivää jotka pitäisi olla töissä. Parin tunnin jälkeen pomoni soitti ja antoi myöntävän vastauksen nopealle lomatoiveelle! Siis aivan ihanaa! Koko viikko lomalla siis.

Päätin että tästä viikosta tulee MINUN hyvinvoinnin viikko. Aijon keskittyä itseeni, antaa itselle aikaa vain olla. Syödä puhdasta hyvää ruokaa ja juomaa. Suunitelmissa olisi myös tehdä kodin "puhdistus" eli joulukamat kellariin sekä vaatekaapin siivous ja turhaa kamaa pois.
Miten ihanaa aloittaa vuosi 2017 juurikin näin.

Eilen ja tänään aamuni alkoi näin:
 Herätys hiljalleen klo 8.30. Reilun puolen tunnin pötkötyksen jälkeen ylös ja mahaan 1 lasillinen BORIS juomaa. Sekä 1 banaani. Nopeat aamuhommat ja noin klo 9.45 ulos.
Kävelylenkki metsässä rauhalliseen tahtiin. Keskityn hengittämiseen ja luonnon ihailuun.
Eilen kaikki oli vielä ihan vihreää. Maa oli hiukan yöpakkasesta kohmea mutta silti sammaleet vihertivät ja vesipurot lorisivat.
Tänään maa oli kauniin valkoinen, tein saman kävelylenkin vaikka ekaksi mietin uskallanko lähteä välillä aika vaikeakulkuiselle polulle. Kannatti. Niin kaunista. Harmittelin etten ottanut eilen yhtään valokuvaa metsästä mutta en tarttunut kertaakaan puhelimeen vaikka se mukana olikin. Halusin vain olla itsekseni.






Kotiin tullessani tein itselleni puhdistavan nopean "vihermehun". 1/2 sitruunan(luomu) mehu, 1/2 appelsiinin(luomu) mehu sekä puhdistamon viherjauhetta ja tilkka vettä- nopea surautus pikkublenderissäni.
Sen jälkeen suihkuun ja aamupalaa massuun.
Jokaiseen aamuuni(jos minulla on aikaa) kuuluu Bulletproof kahvi. Eli keitän hyvää luomulaatuista kahvia moccamasterissa ja laitan sen pikkublenderiin noin 1rkl kirmuvoin(luomu),macajauheen, mtc-öljyn ja kookosrasvan kera-> ja surautan sekaisin. Tällä jaksan koko päivän ja harvoin juon enää päivän aikana muuta kahvia.
Aamupalalla tänään oli munakas jossa herkkusieniä, minitomaatteja, ruohosipulia ja pecorino-juustoraastetta.
Tykkään kovasti syödä aamuisin leipää. En ole voinut luopua siitä vaikka kuinka olen yrittänyt. En todellakaan ole mikään karppaaja mutta en oikeastaan syö mitään turhaa "pullamössöhöttöä". Olen kunnon ruisleivän ystävä. Olen myös löytänyt kaupasta ihanaa gluteiinitonta kauranäkkäriä, joten sitä oli tänään aamupalaleipänäni kasvisten ja juuston kera.
Rakastan avocadoa joten sitä löytyy myös joka päivä jossain ruuassani. Kuten myös tänään näkkärin päältä.



Ihana maanantai päivän jatkui täydellisessä kasvohoidossa, Natural goods companyn Salon&shopissa, Museokadulla. Sain joulupukilta toivomani lahjakortin ja se tuli käyttöön heti. Viime kerran kasvohoidosta on jo vuosi. "Rankka 2kk terveyden kanssa painiessa" näkyy kasvoissa joten tämä tuli heti käyttöön. Mikä mahtava viikon aloitus siis!
Kasvohoito tehtiin luxus luonnonkosmetiikkasarjan Essen tuotteilla. Minulla on sarjalta jo kasvoputsari ja olen käyttänyt joitain tuotteita sarjalta ja rakastunut. Voin koko sydämmestäni sanoa että paras ihonhoitosarja ikinä!
Seuraavaksi aion investoida sarjan kasvovoiteeseen. 1,5h hoito oli pelkkää rentoutumista. Kosmetologi Johannan taikakädet tekivät ihmeitä ja hoitoon kuuluu myös niska-hartia hieronta. Johanna on muuten shiatsun taitaja joten näpeistä löytyy todellakin tietotaitoa. Kasvohoito päättyi lämpimään yrttiteen nautiskeluun jonka sain nautiskella omassa rauhassa peittoihin kääriytyneenä. Suosittelen lämpimästi, paras kasvohoito jonka olen ikinä kokenut. 1,5h täydellinen kasvohoito maksaa 95€ ja on joka euron arvoinen!

Mun hyvinvointi viikko jatkuu leppoisasti eteenpäin. Olen onnellinen että osasin kuunnella itseäni ja ottaa tämän ajan itselleni,vaikka se tuntuu vähän lompakossa, on tämä kaiken sen arvoista.
Omaan hyvinvointiin satsaaminen kannattaa aina.

Ihanaa tammikuun ensimmäistä viikkoa sinulle <3 nautitaan lumesta ja pakkasesta.
-Outi