lauantai 20. elokuuta 2016

Kiitos kesä 2016, olit minulle hyvä!

Viime teksti alkoi, Kesä tule jo.. Nyt voisi sanoa: Kesä älä mene!
No toisaalta ei haittaa koska olen kaikkien vuodenaikojen ihminen. Odottelen jo syysmyrskyjä ja kynttilä iltoja kotosalla. Ja sitä että taas pääsee ruotuun, urheilemaan ja normi-ruoka rytmiin kaikkien kesäherkkujen jälkeen.
Kesäloma oli ihana! Ja oli myös kiva palata töihin 5 viikon jälkeen ja olen myös nauttinut olosta työni parissa. Lapsiakin oli jo ikävä ja on ollut ihana nähdä kuinka he ovat kasvaneet kesä aikana.

Lomalla tuli tehtyä kaikenlaista. Oli toimintaa sekä lepoa sopivassa suhteessa. Isoin urakka taisi olla saunan remontti maalla joka tuli agendaksi aika ex-tempore mutta on jo valmis. Onneksi ollaan kummatkin aika toiminnan ihmisiä sekä tykätään rempata, joten projektikin oli mieleinen.

Uusi sauna melkein valmiina, löylyihin jo päästiin!
Lomani alkoi Coldplayn keikalla Tukholmassa jossa oltiin M:n kanssa kaksin. Laivalla tulikin törmättyä ihaniin ystäviin samalla joita en ollutkaan hetkeen nähnyt. Keikka oli upea ja ilon kyyneleitä tuli vieritettyä ensimmäisten biisien ajan. En voinut uskoa todeksi että täällä mä nyt oon, lempibändiä kuuntemassa.


Matkaseurani Tukholmassa <3


Lounaalla 


 Lomaa jatkui sitten kotiseudulle Kajaaniin ja loppuloma vietettiin Sipoossa saaressa.
Ja tyttöjen reissulla Tallinassa.
Lomaa onkin vielä jäljellä joten syys-lokakuun vaihteessa vietetään löhöloma vielä Kroatiassa. Ollaan vuoden päivät säästetty reissu kassaa joten nyt päästää sitten matkaan.


Mökillä Kongasjärvellä




Nallikarin ranta, Oulu

Roadtrip länsi-Suomi ja Tuuri

Sipoo parhaimmillaan <3


Tallinnan retkellä, F-Hoone


Veneretkellä


Elokuu on alkanut hektisesti! Rakkautta on ollut ilmassa kun päästiin ihaniin häihin, sukulaisia on ollut kylässä, työt alkaneet ja muutosten tuulet työrintamalla puhaltaneet.
Kirjoitin keskiviikkona uuden työsopimuksen ja oppisopimus-paperiin nimen alle.
Syyskuun alussa aloitan työni Espoossa lähellä kotia ja tammikuussa aloitan sitten työn ohella oppisopimus-opiskelut. Joten parin vuoden sisällä pitäisi saada pätevyys ammattiini.
Nopeat on olleet käänteet mutta fiilis on ihan huippu! Odotan innolla uutta ja samalla sanon haikeana hyvästit vanhalle tiimilleni ja upeille työkaverille jotka on ollut elämässäni jo 3,5 ajan.
Mietinkin että olen aina ollut tällainen "muutosten ihminen" ja vaihtanut alaa tai työtä 3-4v välein ;)

Tänään on sitten saaressa kesäjuhlat, Kiitos kesä 2016 olit ihana. Ja tervetuloa syksy, ole yhtä ihana!

Aurinkoista viikonloppua sinulle, Nautitaan!

-Outi