lauantai 26. joulukuuta 2015

ELÄ RESSAA!!

Se on Joulu nyt.  Tai joulunaika.  Joulu itse meni jo.
Kyllä sitä vielä on joku ihme kutkutus on vatsanpohjassa, kun joulu on.
Lomaa on jäljellä vielä yli viikko. Ja nyt saa levätä, ladata akkuja ja nauttia kiireettömyydestä.

Muistan vielä lapsuuteni jouluja, ne tunteet kuinka odotti joulupukin kuumaa linjaa, joulukuusen koristelua kun isä kantoi kuusen sisään aattoaamuna. Lumiukkoa ja sen haikeaa sävelmää joka sai palan kurkkuun.. kaikkea sitä mitä kuului koko aattopäivään. Ajat muuttuu ja lapsuuden joulu muuttuu.
Se muuttuu koska me muutumme. Elämämme muuttuvat.
Se muuttui myös silloin kun tajusin ettei joulupukkia olekkaan olemassa.

Olen viettänyt joulujani myös muualla kuin lapsuuden kotona, entisen ja nykyisen kumppanini perheen kanssa.
Joulusta olen osannut nauttia samanlailla, mutta onhan se oman lapsuudenkodin joulu jotain ihan muuta. Eikä mikään voi sitä korvata- eikä tarvitsekkaan.
Tänä jouluna olin kovassa flunssassa, jo viikkoa ennen sairastuin eikä tauti meinannut millään hellittää. No eipä ollut joulustressiä kun terveys määritteli sen mitä pystyi tekemään. Sain kun sainkin siivottua kodin joulukuntoon, ruuat ostettua ja lahjat paketoitua- kiitos tietysti miehelleni kaikesta avusta.
Aatonaatton iltana istuin nojatuolissa nauttien glögistä ja katselin joulukuusta torkkupeiton alla,kynttilät paloivat sekä mieli oli levollinen. Kaikki oli hoidettu, kaikki oli hyvin. Minä perfektionisti- nautin.


Nyt nautin, ei ressiä. Nyt on joulu!

Ihana anoppini rakastaa joulua. Pöydässä on parasta, ruokaa vaikka muille jakaa. Hopeat, kristallit ja perintölautaset. Kuusi upea ja lahjoja niin paljon ettei voi ymmärtää mistä ne ovat sinne kuusen alle tulleet. Lahjoja on siis paljon ja niiden aukaisuun menee ainakin kaksi tuntia!!
Omassa perheessäni lahjojen osto perinne on haudattu jo vuosia sitten. Lahjoja ei osteta koska kukaan ei mitään tarvitse. Ja jos haluaa niin lahjarahat voi laittaa vaikka "pelastusarmeejan pataan".
Kuitenkin onhan ihana saada lahjoja ja ostaa niitä. Olen koittanut aina ostaa jotain järkevää, tänä vuonna pukinkonttiin meni ainakin murtsikkasukset, ruokakirjoja ja pelejä.
Olin ollut myös todella kiltti ja sain keikkaliput Coldplayn keikalle Tukholmaan mieheltäni. Parasta on yhdessä vietetty aika ja vielä jakaa suosikkibändini keikka rakkaan kanssa.
Sain myös huippu-ihanan ruokakirjan rakkaalta kummipojaltani. Hän oli taiteillut lempireseptit kirjanmuotoon-mikä loistava idea! Ja monta muuta ihanaa ja tarpeellista lahjaa.
Joulupöytä

Ollaanko me oltu kiltteinä?

Paras lahja. Keikkaliput ja aikaa rakkaan kanssa <3

Mitä joulu on. Se on itselleni ehdottomasti; Aikaa rakkaiden ihmisten kanssa.
Hyvää ruokaa ja juomaa. Rentoa, kiireetöntä oloa, kynttilöitä, glögiä ja pysähtymistä kiireisen arjen keskellä.
En voisi lähteä pois kotimaasta, sillä haluan viettää jouluni kotona. Se on lanttulaatikkoa ja kinkkua jota ei saa Kanariansaarten ravintolasta.

Seuraavaksi loma jatkuu huomenna Tampereen kautta lapsuuden kotiini Kajaaniin.
Vietämme uuden vuoden Kajaanissa. Luvassa on lisää hyvää ruokaa, rentoa oloa, ulkoilua ja aikaa rakkaiden kanssa. Parasta!
Olen onnekas. Ja kiitollinen.


Jouluterveisin, Outi
Ihania lahjakirjoja!





sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Uuteen viikkon, hymyssä suin!

Sunnuntai!
Mikä ihana viikonloppu takanapäin ja iso hymy huulilla!
Viikonloppu alkoi perjantai iltana loistavasti kun saatiin ihanat ystävät syömään. Olin päättänyt tehdä mun yhtä bravuri ruokaani eli lime-lohi carpaaciota salaattipedillä, "ruttuperunoita" sekä tarjolla oli myös juustoja. Olipa ihana syödä rauhassa hyvin, nauttia viiniä sekä nautiskellä Sipen tuomaa "cream bruleeta", joka oli suoraan Lidln deluxia-oikein hyvää sekin! Harmi että unohdin kuvata meidän herkkupöydän..

Lauantai aamu alkoi myöhäisellä heräämisellä-johtuen että nukkumaan mentiin vasta klo 02 :)
Mies teki herkkumunakasta joka kuuluu aina meidän viikonloppuun. Lohta oli vielä jäljellä joten se kruunasi herkku-aamupalan.
Iltapäivällä oli jääkiekkomatsi jonne suunnattin myös ystäviemme kanssa. Jokerit-jota mieheni kannattaa pelasi Hartwallilla. Itsehän ole Kärppä-tyttö. Voitto kuitenkin tuli Kazastanin joukkueesta. Lätkä on yksi suosikki "penkkiurheilulajini" ja olen intohimoinen MM-kisojen seuraaja.
Oltiin myös päätetty että matsin jälkeen suunnataan syömään burgereita. Tarkoituksena oli mennä testamaan Akseli Herlevin uusi Naughty burger -mesta mutta paikkaan oli niin kova jono että käännyimme jo ovelta. Maistellaan ensi kerralla! Noh, suuntasimme Eerikinkadun Kannakseen josta löytyy myös superhyvät hampparit. Itse päätin kokeilla kasvisversion ja se toimi loistavasti!

Sunnuntai on ollutkin sitten kotipäivä, rauhallinen aamuhesarin kera ja 2 h ulkoreippailut takana.
Tein viherpirtelön, ikilemppariamme avocadopastaa sekä nyt on vielä sämpylät uunissa.
Ilta on mennyt lueskellessa hyvinvointiblogeja sekä Detox kirjaa. Olen tosi koti-ihminen joten tästä tykkään!
Tänään lueskelin Tomi Kokon blogia. Olen mietiskellyt että ensi kesänä olisin "elämäni kunnossa" ja haluisin haastaa itseni jotenkin. Mietiskelin hänen valmennusta ensivuoden alkuun. Kerron ehkä siitä lähemmin kun olen tehnyt päätökseni miten uusi vuosi 2016 alkaa.

No oli mulla ihan asiakaakin joka juontaa juurensa tän viikon tapahtumista.
Tein tälläviikolla "salapoliisitutkimustyötä" kun mies kiikutti apteekista itsellensä monivitamiinit ja sinkkitabletit. Oltiin jo puhuttu että käytäis hänelle ostaa omat Lifesta mutta hän oli päättänyt ostaa omansa apteekissa asioituaan. Itse siis olen käyttänyt 3 vuoden ajan jo pelkkiä luontaistuote kauppojen ravintolisiä. 

Tässä syy:
Vertasin mun ja M:n tuotteita. 
Mun monivitamiini Solgar female multiple sisältää ravintoarvoissaan 3x enempi vitaminneja kun M:n Minisun vahva. Tässä esimerkkejä:
                       Outi        M
Calsium        400mg    120mg
Magnesium   400mg    130mg
Vitamin C     400mg    120mg
Vitamin B12 200mg    10mg

mun monivitamiineissa on 27 eri vitamiina/hivenainetta M:n 19.
No entäs noi sinkit sitten:
Mun sinkki on Solgarin sinkki jota olen syönyt viimeiset 3,5v. Miheni sinkki Kelasin hyvin imeytyvää.
Mulla  sinkkiä on 30mg M tabletissa 15mg. Kelasinia myy myös esim Life mutta olen itse ostanut aina Solgarin 30mg citraten. 
Ostin hetki sitten myös Lifen omia valmisteita Omega-3 jossa  EPA ja DHAta, samasta Life-sarjasta myös mulla on käytössä D-vitamiinia 100mg. Tiedän että D-vitamiini olisi hyvä käydä mittaamassa verestä, että tietäisi kuinka iso määrä olisi itselle tarpeen mutta itse päätin ottaa kovat arvot käyttöön heti alusta. En usko että 25mg on mitään hyötyä.
Tosiaan käytän vain luontaistuotekauppojen ravintolisiä. Luotan heidän laatuun varsinkin toi Solgan sarja on mun lemppari, kunnon laatua. Magnesiumin lisään mukaan sitten kun aloitan kovemman treenin. Luettuani Kaisa Jaakkolan kirjan noin 3,5 sitten, päätin että koitan syödä vain laadukkaita ravintolisiä-jos syön. Miksi ostaa jotain vähän halvempaa kun saa vain murto-osan vitamiinimäärästä.
Mutta tärkeintä, on syödä hyvin ja terveellisesti ja nauttia jokaisesta suupalasta :)
Mä siirryn nyt herkuttelemaan mun uunituoreiden sämpylöiden ääreen.

Nuku hyvin ja herää levänneenä uuteen viikkon!
-Outi


lauantai 14. marraskuuta 2015

LUOMUNA, KIITOS!

Ihanaa on lauantai!
Viime viikot ovat olleet aika hulinaa. Töissä kiirettä flunssakauden jyllätessä ja itsekin parannellessa oloa yskästä.
Meillä on nyt toinen toipilas kotona joten remppa viikonloppu maalla muuttui kotiviikonlopuksi, joka on ihan kivaa koska:
1. Saan lukea mielenkiintoisia kirjoja 2. kerkeän tehdä rästiin jääneitä kotihommia 
3. Ajattelin pinkaista pitkästä aikaa myös salille.

Parasta viikonlopussa on hitaat aamut. Rakastan rauhallisia aamuja koska olen ollut koko ikäni illan virkku ja aamun torkku. Tänään heräsin ilman herätyskelloa klo 10. Univaje ja hektisen työviikon väsymys on nyt kuitattu 11h unilla.
Rakastan myös runsaita aamupaloja. Viikonloppuisin aamupalaan kuuluu aina jotain hyvää (luomu)kananmunista ja herkkuleipää. Joskus teeen myös mehulingolla tuoremehua tai uunissa croisantit.
Tänään aamupala lukemisena oli kirja Detox-puhdista kehosi haitta-aineista. Hanna Skyttän kirjoittamaan kirjaan olen uppoutunut tällä viikolla iltaisin mutta en ole päässyt paria sivua pidemmälle kun uni on saanut voiton. Kirjassa kerrotaan detoxifikaatiosta ja haitta-aineiden vaikutuksesta kehoon ja kauneuteen. Parin vuoden ajan olen itse siirtynyt luonnonkosmetiikan käyttäjäksi pikkuhiljaa. Koitan myös ruuassani suosia luomua mutta en ole fanaattinen asian suhteen. Ostan, jos sitä löytyy ja kukkaroni ei köyhdy liiaksi.
Haluan tehdä asiat rennosti niin että stressaan liikaa ja en olen liian ehdoton.

Luomukosmetiikassa olen huomannut että parhaan kuivan talvi-ihon vartalorasvat saat luomuna.
Mikään muu marketin rasva ei ole ikinä auttanut talvi-ihon hilseilyyn samalla tavalla kuin Santen vartalovoide. Parasta! Ihoni myös oireilee esim Nivean kasvorasvoille joten sitä en ole käyttänyt pitkiin aikoihin. En halua altistaa kehoani turhille kemikaaleille ja koska ihoni tykkää luomusta miksi antaisin keholleni turhaa kemikaalikuormitusta.
Tässä linkki ihanan kauneushoitola Jolien sivuille, MIKSI LUONNONKOSMETIIKKAA?
siellä on kerrottu miksi sinun myös kannattaisi siirtyä luomukosmetiikan käyttäjäksi. Kyseisessä paikassa en ole ikinä käynyt hoidoissa mutta joulupukille on annettu vinkki kasvohoitolahjasta ;)

Tässä myös omat suosikkini luonnonkosmetiikassa:
Santen shampoo ja hoitoaine sekä Shower gel joka on myös mieheni käytössä ja ihmekumma tykkää kovin tuoksusta coconut&vanilla

 Kasvojen hoidossa tykkään Madarasta, niiden seerumi on ihan huippu! Sekä risiiniöljyllä putsaan ripsarinjämät silmistä joka samalla myös hoitaa ripsiä ja tekee samoja taikoja kun ripsiseerumit.


Olen käyttänyt pitkään Santen family sarjaa. Kyseistä sarjaa tuo maahan Natural goods company josta teen suurimmaksi osaksi kosmetiikka ostokseni. Hyödynnän aina heidän ystis tarjoukset ja tilaan isomman satsin kerralla. Kun liityt sähköpostilistalle saat aina tiedon tulevista ystävänmyynneistä ja uutuuksista. Kyseinen firma on tuttu jo pitkän aikaa koska sitä pitävät siskoni miehen veli perheineen. Siskoni kautta olenkin saanut ensikosketuksen luonnonkosmetiikan pariin jo kauan sitten.
Entisenä kampaajan olen myös saanut hiukseni kuntoon. Kun jätin pois sulfaattipitoiset kampaamoshampoot ja vähensin hiusten värjäystä, niin huomasin selvän eron. Hiukset kiiltävät, eivät takkuunnu niin helposti, ovat paksut ja hyväkuntoiset. Santen Briliant care Hoitoaine on myös paras hoitoaine ever! Syön sinkkiä ja avocadoja päivittäin jotka ovat myös vaikuttaneet hiuksiini ja ihoni hyvinvointiin positiivisesti.
Ensinmäinen muutokseni oli kuitenkin deodorantti. En missään nimessä voisi enää vaihtaa takaisin muuhun. Yksi iso syy on alumiini ja kemikaalien yhteyttä rintasyöpäriskiin, jota on tutkittu.
 Ja useasti- viikonloppuisin ei edes tarvitse laittaa dödöäkään kainaloon. En sitä enää tarvitse koska hikoilua ei juuri ole(paitsi urheillessa) sekä kainalot eivät myös haise jos niissä ei ole mitään ylimääräistä. Puhelimessani on myös sovellus CosmEthics josta saa hyvää tietoa tietyn tuoteen raaka-aineista. Sillä on hyvä tutkia oman kosmetiikkan kemikaalicoctailit. Sovellus varoittaa sinua jos tuotteessa on haitallisia aine-osia mitä olisi hyvä vältää.

Entisenä antibiottien suurkuluttajan "ällöksyn" kuluttajille tyrkyttäviä mainoksia lääkkeistä(esim nenäsumutteet) ja "ihme"kosmetiikasta joka silottaa rypyt yms..
En myös tykkää lääketeollisuuden ylivallasta jossa liikkuu isot rahat ja siitä että potilaalle tyrkytetään buranaa ja antibiottia pieneenkin vaivaan. Eikä todellista syytä esim sairastumiskierteeseen tutkita kunnolla. Ja miksi vaihtoehtolääketiede on Suomessa vieläkin iso ihmetys vaikka keski-Euroopassa hyvinkin käytetty hoitomuoto.
Ehkä juuri siksi että olen syönyt noita "lääkemömmöjä" niin paljon olen myös alkanut kiinnostua luonnollisesta vaihtoehtohoidoista. Niistä saisi toisen pitkän kirjoituksen aikaisesti.
Iloitsen kuitenkin että syksyn kitaontelo tulehdus ja kova yskä tuli nujerrettua luonnonmukaisin keinoin-ilman apteekin lääkkeitä. Käytin homeopaattisia aineita, frantsilan karvakorva uutetta(muuten superhyvä korvatulehdukseen, kokeiltu on: Toimii!), söin ja join terveelliseti, lisäsin sinkin, d-vitamiinin, monivitamiinin ja kalaöljyt taas ravintolisääni. Sekä parantelin oloa ihan rauhassa.

Terveyttä ja hyvää oloa viikonloppuusi <3
Outi

p.s. Kainuulaisen Kaisa Jaakkolan Hormonidietti kirja luvussa jo toistamiseen, kannattaa tutustua :)











perjantai 30. lokakuuta 2015

THANK YOU FOR THE MUSIC!


Perjantai.
Koko viikon pötkötelty kotosalla toipilaana, on juuri tämä asia piristänyt päiviäni. Musiikki.
Radio on auki aamusta iltaa.
Musiikki on parasta terapiaa, ainakin minulle.
Se on paras muistilääke niihin hetkiin jotka olet jo unohtanut.
Se on paras tunteiden kertoja silloin kun et osaa pukea tunteitasi sanoiksi.
Se on mukanasi hyvissä että huonoissa elämän hetkissä.
Se on parasta seuraa kun olet yksin.
I <3 Music!

Rentoa viikonloppua sinulle <3
Outi

Tässä aivan super ihana Adelen uusi biisi jota olen täällä sohvalla fiilistellyt, tää biisi saa ihoni kananlihalle ;) Niin ihanan voimakas se on.
ADELE: HELLO



keskiviikko 28. lokakuuta 2015

SOKERINATSI TÄÄLLÄ HEI!

Kun olin lapsi meillä ei kotona karkkia tarjoiltu muuten kuin syntymäpäivillä ja juhlapyhinä. Vanhempani eivät syöneet karkkia, voi myös johtua siitä että vuosikymmen oli `80.
Kouluikäisenä minulla oli punainen muovinen karkki-kenkä joka sijaitsi "vara-isovanhempieni" luona naapurissa.
Sinne sain välillä namia ja päivittäin, kun heidän luona vierailin, jännitin olisikohan sinne jotain herkkua ilmestynyt.
Teini-ikäisenä kyllä sitten suklaapatukoita mussutettiinkin, kun koulusta kotiin tuli kaupan kautta kasvava nälkäinen teini. Silloin sainkin satikutia tilille ostetuista herkuista.

Kotona olemme aina syöneet äidin tekemää koti-ruokaa. Pullaa ja leivonnaisia tehtiin yhdessä muttei niitä aina ollut tarjolla kuitenkaan.
Isäni on kova kalamies ja kalaa meillä oli ruokana ainakin kerran viikossa-omasta järvestä tientenkin. Joskus enemmänkin, riippuen kalaonnesta.
Kasvimaalta tuli vihanneksia ja kasvihuoneessa kasvatettiin kesäisin omat tomaatit.
Mummolassani oli isot pellot sekä maitokarjaa josta saatiin myös ruokaa pöytään.
Vanhempani ovat aina oleet omavaraisia ja kauppalasku kuukaudessa on varmasti vieläkin, puolet omastani.
Ihailen heidän sinnikyyttään ja omavaraisuuttaan. Onneksi kesäpaikasta löytyy jo oma pieni kasvimaa. Sieniä ja marjoja on tullut myös kerättyä talvenvarastoon- tätä se ikä tettää!

Tykkään katsella dokumentteja ja äskettäin katsoimme dokkarin nimeltä That sugar film.- suosittelen sitä lämpimästi kaikille!
Oli aika silmiä aukaiseva vaikkakin olinkin jo tietoinen kuinka paljon piilosokeria elintarvikkeisiin lykätään.
En siis itse ole ikinä ollut mikään karkkisyöppö. En tiedä onko tämä perua nuoruuteni "karkittomasta lapsuudesta". Tykkään kylläkin suklaasta ja kotona on aina tummaa suklaata(70%->) jota otan pari palaa melkeinpä päivittäin. Ja kyllä, syön myös roskaruokaa- mutta kohtuudella.

Minulla ei ole omia omia lapsia mutta teen töitä lasten parissa. Päiväkotiin tuodaan syntymäpäivinä keksejä joita herkutellaan kavereiden kanssa, lapset kertovat karkkipäivistään ja herkkuhetkistään.
Jostain syystä olen miettinyt miten olisi oman lapsen laita. Varmaankin myös siksi että lähipiiriini on putkahdellut paljon pieniä ihmeitä viimeaikoina <3
Haluaisin kovasti noudattaa samaa "karkitonta" lapsuuden mallia omien lasteni kanssa. Koska en halua lapseni koukuttuvan sokeriin jo pienellä iällä. Varmasti hän saa oman osan siitä sitten myöhemmällä iällä.
Miksi pitää olla karkkipäivä? Miksi ei voi olla herkkupäivää/herkkuhetkiä jolloin tehdään jotain muuta "terveellistä herkkua" esim marjarahkaa, raakasuklaata,pullaa perheen kanssa tms.
En ole ekspertti herkkujen tekemisessä mutta löytyisi varmasti parempia vaihtoehtoja kuin tuo- Karkki.
Miksi yhteiskuntamme on muuttunut sokeria tuputtavaksi ja epäterveellistä ruokavalioa tarjoavaksi?
Kaupat ovat täynnä mitä ihmeellisimpäi eineksiä ja "terveyttä-edistäviä"-jugurttishotteja.
Liikuntapaikat (esim HopLop) tarjoavat ruokapaikoissaan sokeri,suola ja lisäainepommeja. On mäkkärit,hesburgerit ja muut.
Onko syynä kiire vai laiskuus?
Jos lapsemme ovat meille tärkein asia maailmassa,miksi emme voi tarjota heille terveellistä ruokavaliota? Olemme roolimalleja joilta lapsi matkii ja oppii.

THL on onneksi(-toivottavasti) avannut silmänsä. Toivonkin että tätä kautta voisimme pikkuhiljaa rakentaa terveempää yhteiskuntaa jossa voisimme kaikki hyvin vauvasta vaariin.

Aurinkoa ja iloa päivääsi täältä sohvanpohjalta,
Outi

tässä linkkibongaus tältä päivältä:
http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/thl-huolissaan-lapsista-lihominen-pitaa-saada-pysaytettya/5521380



tiistai 27. lokakuuta 2015

WORD! TÄMÄ KANNATTAA LUKAISTA

http://tomikokko.com/mika-virallisissa-ravintosuosituksissa-mattaa/#more-2152

Pistetään kuumeen piikkiin.



Oieii, Tätä se kipeenä olo teettää. Minusta taisi sitten tulla bloggari. WHAT?

Poden kotona kovaa yskää enkä siksi voi olla töissä, koska puhuminen laukaisee kovan yskänkohtauksen.. ja kun ei saa puhua niin voikin tehdä jotain muuta vaakatasossa.
Luin uutisia ja poustasin niitä faceen.
Olen aika aktiivinen ilmaisemaan mielipiteitäni-ja tuomaan julki asioita joista pidän/en pidä.
Saatan näin saada jonkun veren kiehumaankin.
Tänään iloitsin superuutisesta: Tampereen delfinaario suljetaan! Vihdoinkin!-tätä ollaan odotettu.
Mieheltä tuli viesti-"huomaa et olet saikulla kun facesi täyttyy hippijutuista" ;)
Mietin miten voisin kertoa "mielipiteitäni" ilman että kukaan vaivautuu niistä tuolla sosiaalisessa mediassa.

Noin 4 vuotta sitten tuttavani ehdotti että miksi en rupea pitämään blogia. Silloin face taisi täyttyä ruokakuvistani…hehe ja silloin vastaus oli et ei oo mun juttu.
No ehkä nyt aika on se oikea.
tai laitetaan kuumeen piikkiin :)

Iloa päivään sinulle,
Outi